maanantai 24. elokuuta 2015

Kultainen leikkaus

Kultainen leikkaus eli kultainen suhde saadaan, kun jana jaetaan kahteen osaan niin, että lyhyemmän osan suhde pidempään osaan on sama kuin pidemmän osan suhde koko janaan. Kultainen suhde on tällöin pidemmän ja lyhyemmän jako-osan pituuksien suhde. "Yeah, that makes sense!" 
  1. Ihmissilmää miellyttää yleensä kulttuurisesta taustasta riippumatta tietyt perusmuodot ja sommitelmat. Antiikin kreikkalaiset pohtivat ”täydellisen muodon” problematiikkaa ja päätyivät kultaiseen leikkaukseen, jossa jana jaetaan kahteen osaan siten, että pidemmän osan suhde koko janan pituuteen on yhtä suuri kuin lyhyemmän osan suhde pidempään osaan.
  2. Ehkä kuvataiteiden käytetyin ja yleisin sommittelu sääntö, jota käytettiin jo antiikin Egyptissä ja Kreikassa. Kultainen leikkaus perustuu matemaattisiin suhteisiin. Kultainen leikkaus tarkoittaa kuva-alan jakamista vaakasuunnassa kolmeen osaan sekä pystysuunnassa kolmeen osaan, siten että osien suhde on 8:13 tai yksinkertaistettuna 2:3.
  3. Kultaisessa leikkauksessa pyritään sijoittamaan kuvan kohde tai kohteet näihin diagonaalien leikkauspisteisiin. On muisteettavaa, että kultainen leikkaus on kuvan sommittelua helpottava menetelmä, jota voi soveltaa lähes kaikessa kuvataiteissa, kuten piirtämisessä, maalaamisessä kuin myös valo- ja videokuvauksessa.
  4. Kultaisen leikkauksen mittasuhteet näkyvät luonnossa esimerkiksi kukkien kasvustojen ja niiden sivuhaarojen välisissä suhteissa sekä simpukankuorien ja eläinten sarvien muodoissa.
  5. Yksinkertaistettuna kultainen leikkaus tarkoittaa janan jakoa suhteessa 2:3. Tällöin janan pitemmän osan suhde lyhyempään on sama kuin koko janan suhde pitempään osaan.
  6. Kultainen leikkaus merkitsee taideteoksen sommittelussa ennen kaikkea yksityiskohtien suhdetta kokonaisuuteen. Olennaista on mihin kohtaan kuvaa hahmot tai esineet sijoitetaan.
  7. Taiteilijat eivät silti useinkaan noudata viivoitusta tai kultaisen leikkauksen mukaista sijoittelua orjallisesti. Yleensä kultainen leikkaus syntyy kuvaan aivan luonnostaan.
 photo 0556.1_zpsjkfenw1a.jpg


"Maria Wiikin Vanha nainen sairasvuoteellaan -teoksessa naisen tunteita ilmaisevat hänen  kasvonsa ja kätensä. Molemmat on sommiteltu kultaisen leikkauksen mukaisesti. Jos jaat kuvan mielessäsi ruudukoksi, kasvot ovat vaakasuoraan oikealta vasemmalle katsottuna suunnilleen kolmannessa ja kädet pystysuoraan ylhäältä alaspäin laskettuna niin ikään kolmannessa ruudussa."



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit myös laittaa viestiä sähköpostiini, marialiciousblog@gmail.com xoxo M